Kovaa peliä kotelossa – asian äärelle rauhoittumisesta tunteen kautta

Oman sankaruuden ja itsensä motivoinnin tematiikasta hyppy arjen toteuttamiseen oli näkyväksi tekemisen ja paperille saattamisen jälkeen yllättävän helppoa. Elämän karvasmanteli yritti hangoitella kuitenkin vastaan nielemisvaiheessa, vaikka kuinka hunajasuolattuun makeuteen verhoutuneena, pitihän sen kakkosflunssan iskeä juuri kun toitotti, että lenkkipolut niin nöyrtyvät allani, koska asenne on kohdallaan. Tämän ylipainoisen taviksen matka kohti ensi kesänä (2017) juostavaan Nuorgam-Helsinki juoksuun näytti toiviotunteen persposkea melkein kolme viikkoa kaikenmaailman köhineen ja hengenahdistuksineen.

Onneksi riskipitoinen päätös liikuttaa ruhoa 2-3 kertaa viikossa kävelyn verukkeella löi kovabetonia ydinpäätöksen raudoituksen ympärille – nyt on kerta kaikkiaan parempi olo. Kevätväsymys, työkiireet, arjen huolet, perheen säädöt, penninvenytys – hulppea värisuora tekosyitä ja painokkaita yksittäisiä vilppikortteja olisi ollut käytettävänä puolikuntoisena kuin tarjottimella. Aina ei tarvitse juosta, vaikka siihen pyrinkin. Oivallus, että liike on tärkein, riittää. Ja oivaltaminen rauhoittaa. Oivaltaminen, että aika tapahtuu joka tapauksessa, se vain hämää meitä vääristymisluonteisena ulottuvuutena.

Ei liikkeeseen tarvita kelloa tai sykemittaria kahlitsemaan. Vapautin itseni pakosta ja asetin itselleni mietelmän: tässä kohtaa sinulle on parasta, että liikutat ruhoasi noin kolme kertaa viikossa tuntemustesi, tunnetilojesi ja elämänkokemukseesi luottaen. Helvetinmoista Zen-diipadaapaa, vai mitä? Tekee mieli höystää edellistä ”wink”-hymiöin. Toki itselläni on kello ranteessa ja tuo sykevyökin, mutta ne eivät ole määritteitä vaan viitteitä. Yhtäkkiä huomasin, että orastavan harjoittelun kiertokulku alkoi noudattaa kuin tehtyä ohjelmaa, sisältäpäin. Yhtenä päivänä pitkää ja rauhallista, sitten palauttavaa, sitten räväkämpää hikoilua. Mietintämyssy kihisi, voisinko luottaa jatkossa tuntemuksiini? Luultavasti, sillä jos tähän nyt tuotaisiin ulkopuolisen tekemä exelin zykseli, niin olisiko tämän progressiivisen ohjelmoinnin takana elämäni tunteminen, historiani kertomukset, tunneminäni oikkujen ja arjen raadannan prosessien ymmärtäminen? Ja luottaisin tähän expertin Pertin sanaan enemmän kuin itseeni? Osaisinko pitää puoleni vai pilkuttaisinko treenipaaluni Gurun ohjeiden mukaan? Käyn välillä niin monimutkaisilla ja syvillä kerroksilla ja herkkyyteni tunnemielessä saattaa olla raastavaa, niin hyvän kuin pahankin suhteen, että vaatisi aikamoista dialogia koutsin kanssa, missä kulloinkin mennään, siispä opettelen itseni koutsiksi, vastaamaan itsestäni. Pärkkele sentään!  Sisäistän itseni, kuten arvostamisen ja rakastamisen jalon taidon kanssa on hyvä tehdä.

Lähdin hyvän kautta. Siitä miten kohtelet itseäsi parhaiten. Melkein krooniset lonkkakivut taltutin menemällä hierojalle. Hyvä neuvo lestejään nakuttavalle Suutarille. Suuret päämäärät ja tavoitteet eivät löydy taivaanrannasta, vaan itsestäsi. Sydämen ja sielun akselilta. Jäätäväluontoisen oivallukseen tekemiseksi täytyy siis heittäytyä oman elämänsä naparetkeilijäksi.  Hierotin siis itseni Rela-hierojilla. Essi käsitteli alaselän kalvot, nelipäisen lantiolihaksen, erectorit, takareidet ja reisien kalvot, Mikko repi pohkeet auki ja odotan uutta hoitokertaa ruumiista irtautuneena, tulevana juoksukoneena.

Ja lähdin hölkkäämään, kävelemään metsään, kohti laskevaa aurinkoa ja nousevaa kuuta, tervehtimään meren laineita ja nuuhkimaan koko ajan minulle temppuja tekevää aikaa vastatuuleen. Lähdin liikkeelle antamalla kropan ystävystyä tunteiden ja tunnetilojen kanssa, muuttaa harjoitteluni toimintatavat Ruotsalaiseksi emoyhtiöksi ja antaa noiden kahden instanssin melskata ensin rauhassa ja diskuteerata ennen kuin teen lopulliset päätökset mihin nenäni näytän seuraavaksi. Joskus annan tämän prosessin vain alkaa tapahtua astumalla ulos kaalimadonvärisissä Nimbuksissani, tykästyneissäni Nonamen nivusvakoja hyväilevissä maastotrikoissa. Vielä etureppu roikkuu, mutta annan sen roikkua.

Huvitan itseäni sillä, että jos todistetaan läskin olevan ikuista, on se myös palavaa energiaa joka vapautuu ihmisten ilmoille lämpönä. Ja lämpö imeytyy ja vaikuttaa luonnon kiertokulkuun. Kenties sinä olet juuri se, jonka päälle vatsaihrani satavat lämpimän kesäsateen aikana, kun olet pakottautunut orjallisen harjoitusohjelmasi käskemänä ulos.

Juoksijan Karma on siis moninaista. Hyvät asiat tapahtuvat, kun annat niiden tapahtua. Kliseistä klimppisoppaa, eikö? Tärkeintä on liike, ei sen muoto eikä rajat.

Liikkeen kaaret piirtävät mielenrauhan tyyneyden – sydänkaariesi muodossa.

– By Markku Heino 24.4.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>